Olen tosi laiska päivittäjä, mutta ei voi mitään. Enkä osaa edelleenkään muokata tätä paremmaksi, on sitten sellainen sivu mitä täältä valmiina saa. Yritetään ainakin vähän pienempää fonttia.

Huhtikuussa näyttää jopa vähän keväältä, minkä ansiosta koirat pääsevät viettämään päiviä ulkohäkissä. Hellevillä on paksu turkki, pitäisi käydä jossain näytelmissä sen kanssa. Selman tukka on jo kääntynyt nurinpäin. Käytiin tutustumisreissulla koirakylpylässä, yessillä ja aistissa. Kylpylässä Hellevi yllätti olemalla reippain veteen menijä! Ui innokkaasti, joten ehkä tänä vuonna ei uiminen tökkää nomessa. Selmaa vähän jännitti, outo juttu, mutta sitten alkoi sujua. Uimakamuina Viksu ja Roni. Purri joutui juoksentelemaan altaan reunoilla, ei ole vielä uimamaisterin ainesta.

Ulkotreeneihinkin on vähitellen pitänyt alkaa...halli on niin kiva, mutta pakko siirtyä pihalle. Pari jälkeä, ihan kai ok, koska ovat olleet niin helppoja. Molemmat ovat päässet koulussakin muiden ohjaukseen ja kai ihan ok ovat menneet. Nometusinto oli hyvä pari viikkoa sitten, mutta nyt sitten vähän laantui. Aikaa ei tunnu olevan monen lajin treenaamiseen : (  Tuomarointeja oli aika monta peräkkäin, nyt onkin sitten taukoa niissä. Onneksi tänne pohjoiseen tuli lisää tuomareita eli Päivi, Tiina ja Heli! Vappuna pitäisi lähteä Venäjälle jotain tokoja tuomaroimaan, saa nähdä, pääseekö. Tuleeko viisumi ajoissa ja lähteekö lento. Ja mitähän siellä sitten tuomaroi - en tiedä. Ainakin joku perus-KV-toko, mutta sitten voi olla jotain ylläriluokkia taas. Jos ehtii, niin ajattelin haastatella siellä tyyppejä ja kirjoittaa jonkun jutun reissusta ja venäläisestä tokoharrastuksesta.

Tokoiluja olen tehnyt melko vähän molempien kanssa. Selmalla sitä sun tätä ja Hellevillä voi-luokkaa kasaan. Kaukoissa alkaa olla idea jotenkin selvillä, samoin ruutu pikkuhiljaa alkaa hahmottua. Luoksetulossa napakkuus alkaa olla takaisin. Noudoissa ei pitäisi olla mitään isompaa, tosin tunnaria olen ottanut tosi harvoin, mutta kun se on sen osannut...jossain vaiheessa toukokuuta kai startataan. Ei isoja odotuksia, koska on vähän tuollainen ailahtelevainen. Jos ja kun esteet saadaan pihalle, pitää alkaa niitäkin rampata ja laittaa kontaktit kisakuntoon. Pääsisi agittamaankin. Selma saa tokoilla, jäljestää ja nomettaa. Kunhan joku vaan veisi sitä niihin.

Nyt alan kirjoittaa juttua. Jos olisi enemmän aikaa (ja vähän lisää intoa), niin kirjoittaisin vaikka mitä. Ideoita on, ehkä hyviä - en tiedä, toivottavasti. Kamalasti on kaikkia artikkeleitakin lukematta, edelleen. Menee varmaan kesään niiden purkaminen. Ja Hansun kanssa ollaan otettu hienoja (?) videointeja, niitä olisi kiva tehdä enemmän. Varmaan kesän aikana ehtii niitäkin suunnitella enemmän. Tulisi pian lämpimät säät!